lauantai 18. elokuuta 2012

DALI RUOKAVIERAANA



Salvador Dali on ollut idolini jo 1980 luvulta lähtien. Persoonallisen Dalin omaperäinen taide kiehtoo minua edelleen. Tein myös Dalista vuonna 1999 näköisnuken. Nyt Salvador Dali innoitti minua valmistamaan seuraavanlaisia ruokia. Koska kananmunat esiintyvät useissakin hänen töissään ne luonnollisesti ovat osana ateriaa. Merisiilit olivat ilmeisesti hänen herkkuaan, mutta myös muut meren elävät maistuivat.




UUNIMUNAT
oliiviöljyä
1 sipuli ohuina suikaleina
2 valkosipulinkynttä silputtuna
2 punaista paprikaa pilkottuna
4 tomaattia pilkottuna
tuoretta persiljaa silputtuna
200 g maissinjyviä
4 kananmunaa
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
cayennepippuria

Kuullota sipuli ja paprikat pehmeiksi. Lisää tomaatit ja mausteet. Hauduta noin 5 minuuttia. Lisää lopuksi maissit. Jaa kasvisseos neljälle uuninkestävälle pienelle vuoalle. Tee keskelle syvennys. Laita kananmuna jokaiseen vuokaan keskelle. Kypsennä 180 asteessa noin 15 minuuttia kunnes munat ovat hyytyneitä.




PAISTETTUA KALAA
1 kg perattuja kokonaisia kaloja (tällä kertaa ahvenia)
suolaa
pippuria
oliiviöljyä
1 sipuli ohuina renkaina
6 valkosipulinkynttä ohuina lastuina
2 laakerinlehteä
viinietikkaa

Pese ja puhdista kalat, mausta suolalla ja pippurilla. Paista kaloja nopeasti runsaassa öljyssä. Siirrä kalat uunivuokaan. Paista samassa öljyssä sipulit. Kaada sipulit kalojen päälle. Lisää laakerinlehdet ja viinietikkaa sekä oliiviöljyä vuokaan. Peitä vuoka leivinpaperilla ja laita vuoka uuniin. Kalat kypsyvät kauttaaltaan ja maut tasaantuvat.



SANGRIA
4 appelsiinin mehu
4 rkl ruokokidesokeria
2 kanelitankoa
6 kokonaista neilikkaa
1 l punaviiniä
0,5 l hedelmiä pieninä viipaleina
(esim. vesimelonia, greippiä, appelsiinia)
lisää tarjoiluvaiheessa:
1 l kivennäisvettä

Sekoita appelsiinimehu sokerin kanssa isossa kannussa. Lisää mausteet, hedelmäviipaleet ja punaviini. Anna maustua kylmässä ainakin pari tuntia. Lisää kivennäisvesi ja tarjoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti