keskiviikko 30. tammikuuta 2013

SUKUNSA KUULUISIMMAT


Nämä ruokalajit ovat luultavasti sukunimeään kantavista kuuluisimpia. Vaikka kaikkia ei taida olla nimetty alkujaan kenenkään henkilön mukaan, vaan ainakin Waldorfin salaatti on nimetty hotellin mukaan.



LINDSTRÖMIN PIHVIT
600 g jauhelihaa
3 kananmunan keltuaista
1 sipuli silputtuna
2 dl säilykepunajuuria pieninä kuutioina
2 rkl kapriksia hienonnettuna
½ dl punajuuren lientä
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
voita paistamiseen

Kuullota sipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään, muotoile pihveiksi ja paista kypsiksi miedolla lämmöllä. Paista lisäksi sipulirenkaita. Tarjoa kastikkeen ja muusin kanssa.




WALDORFIN SALAATTI
300 g juuriselleriä ohuina suikaleina
1 sellerinvarsi ohuina viipaleina
500 g omenaa suikaleina
100 g saksanpähkinöitä
Kastike:
1 dl majoneesia
1 dl turkkilaista jogurttia
2 tl viinietikkaa
1 tl sokeria
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
Tarjoiluun:
salaatinlehtiä

Sekoita kaikki salaatin ainekset kastikkeen kanssa. Laita tarjolle salaatinlehtien päälle.



JANSSONIN KIUSAUS
10 perunaa suikaleina
1 iso sipuli silputtuna
125 g anjovisfileitä + liemi
4 dl kermaa
suolaa maun mukaan
pippuria myllystä
pari voinokaretta pinnalle

Lado voideltuun uunivuokaan puolet perunoista, väliin sipulit ja anjovisfileet, päälle vielä kerros perunoita. Yhdistä kerma ja anjovisliemi, kaada vuokaan ensin noin 3 dl ja lisää loput liemestä kypsymisen loppupuolella. Kypsennä 200 asteessa ensin noin tunti, alenna lämpöä 150 asteeseen ja jatka vielä kypsentämistä noin puoli tuntia, kunnes perunat ovat pehmeitä ja kauniin värisiä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti