lauantai 9. helmikuuta 2013

AMMATTILAISIA LAUTASELLA



Muutamien alansa osaajien hyvyyttä kiitellään ruokapöydissä, sillä heillä on omat maistuvat ruokansa.



MIILUNPOLTTAJAN SPAGETTI
300 g spagettia
1 pieni sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
200 g pekonia pieninä paloina
vähän pastan keitinlientä
4 kananmunan keltuaisia
2 dl kermaa
100 g parmesaanijuustoa raastettuna
reilusti mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Keitä pasta ja valuta, mutta ota talteen noin desi keitinlientä. Paista pannulla sipulit, laita sivuun odottamaan. Paista pekonit, kaada pois ylimääräinen rasva. Sekoita keltuaiset, kerma ja juustoraaste keskenään, mausta seos suolalla ja pippurilla. Laita pannulle pekonin kanssa sipulit ja vähän pastan keitinlientä sekä pasta. Sekoita hyvin. Lisää kermaseos joukkoon ja tarjoa heti. Tämä on ruokalaji joka ei odota syöjiään, vaan syöjät ovat valmiina odottamassa pöydässä. Käytä reilusti mustapippuria ”nokeamaan” annokset.



LAMMASPAIMENEN PAISTOS
500 g (lampaan)jauhelihaa
1 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 porkkanaa pieninä kuutioina
2 sellerinvartta pieninä paloina
1 rkl vehnäjauhoja
noin 3 dl lihalientä
2 rkl tomaattipyreetä
timjamia
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
400 g papuja tomaattikastikkeessa
Perunamuusi:
1 kg jauhoisia perunoita
1 dl maitoa
2 rkl voita
suolaa maun mukaan

Ruskista jauheliha kevyesti. Lisää kasvikset ja paista noin 5 minuuttia. Sekoita joukkoon jauhot, lisää lihaliemi, pyree ja mausteet. Hauduta lihakastiketta sen aikaa kun keität perunat muusia varten. Soseuta perunat, lisää maitoa ja mausta, sekoita tasaiseksi. Lisää jauhelihaseokseen pavut, kaada lihaseos uunivuoan pohjalle ja levitä sen päälle perunamuusi. Paista vuokaa 200 asteessa noin puoli tuntia.



METSÄSTÄJÄNLEIKE
4 viipaletta porsaan ulkofileetä
Panerointiin:
4 rkl vehnäjauhoja
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
1 kananmuna kevyesti vatkattuna
1 dl korppujauhoja
öljyä paistamiseen
Sienimuhennos:
200 g (metsä)sieniä viipaleina
1 sipuli silputtuna
öljyä paistamiseen
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kermaa

Nuiji fileet ohuiksi kelmun välissä. Kierittele lihat ensin maustetuissa vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista leikkeet kypsiksi ja kauniin ruskeaksi. Valmista kastike. Kuullota sipulit ja paista sienet, mausta. Ripottele pinnalle jauhoja ja sekoita ne hyvin sekaan. Lisää kerma ja hauduta hetki.



TALLIMESTARIN KIISSELI
1 litra vettä
6 dl marjoja (esim. karviaisia, puolukoita tai vadelmia)
2 dl sokeria
Suuruste:
4 rkl perunajauhoja
0,5 dl vettä
Leipämurut:
2 dl kuivahtanutta ruisleipää murusina
2 rkl voita
noin 2 rkl sokeria
1 rkl kaakaojauhetta
Lisäksi:
kermavaahtoa

Keitä marjoja vedessä, kunnes ne ovat täysin pehmenneet. Siivilöi seos, lisää liemeen sokeri ja kiehuta liemi. Sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakeittoon, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa. Paahda leipäraaste voissa pannulla. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja. Tähän jälkiruokaan käyvät kaikki pakasteessa lymyävät marjat ja mitkä vain kuivahtaneet leivät.

Löydät ohjeet myös ROSVOPAISTIEN tekoon täältä ja MERIMIESPIHVIN reseptin täältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti