maanantai 15. huhtikuuta 2013

EUROVIISUT 2013 RUOKINA osa 5/13


Ruokapöydästämme on löytynyt kivaa vaihtelua jo useamman päivän ajan. Tänään esittelyvuorossa on Irlanti, Kypros ja Belgia.



IRLANTI

DUBLIN CODDLE
2 sipulia ohuina renkaina
500 g hyvää lihaisaa makkaraa
120 g pekonia
2 porkkanaa ohuina viipaleina
400 g perunoita ohuina viipaleina
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
noin 3 dl lihalientä

Paista sipulit öljyssä. Siirrä sipulit sivuun. Kuutioi pekonit ja puolita makkarat, lisää ne pannulle, paista kunnes saavat väriä. Yhdistä sipulit makkaran ja pekonin kanssa. Laita uunipadan pohjalle puolet makkaraseoksesta sen päälle porkkanoita ja perunoita. Tee vielä toinen kerros kaikkia, päällimmäiseksi perunoita. Mausta ja kaada päälle vähän lihalientä. Laita uuniin 200 asteeseen 45 minuutiksi. Laske lämpöä 175 asteeseen ja anna muhia vielä noin puoli tuntia. Lisää nestettä tarvittaessa. Koristele persiljalla.




KYPROS

MAALAISSALAATTI
salaatinlehtiä tai kaalia ohuina suikaleina
tomaatteja viipaleina tai lohkoina
kurkkua viipaleina
sipulia tai purjoa ohuina renkaina
fetajuustoa kuutioina
kalamataoliiveja
Kastike:
½ dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl viinietikkaa
¼ tl sinappijauhetta
ripaus sokeria
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Yhdistä kaikki salaatin ainekset keskenään. Sekoita kastike ja kostuta salaatti juuri ennen tarjoilua.




BELGIA

PATONKI
5 dl haaleaa vettä
10 g hiivaa
1 tl suolaa
¼ dl öljyä
noin 10 dl vehnäjauhoja

Liuota veteen hiiva, lisää suola, öljy sekä jauhot. Anna taikinan vetäytyä muovipussiin suljettuna jääkaapissa vähintään vuorokauden. Kohota taikina kylmäsäilytyksen jälkeen kaksinkertaiseksi. Alusta kohonnut taikina hyvin ja jaa se kahteen osaan. Kauli palat levyiksi ja taita ensin kolminkerroin ja vielä kaksinkerroin. Kauli uudelleen levyksi, toista taittelu ja kauliminen useaan kertaan, näin patonkiin tulee kuohkeita kerroksia. Kääri lopuksi levyt rullalle. Anna kohota pellillä. Vedä kohonneisiin patonkeihin viistoja viiltoja. Voitele pinta vedellä ja laita myös uuniin pieni vesiastia, näin patongin pinnasta tulee rapea. Kypsennä 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti