torstai 26. joulukuuta 2013

Reseptikilpailumenestyjänä puolukka-omenapai

Tässä yksi reseptikilpailumenestys, joka on jäänyt blogissa mainitsematta:

Kauden suosikki Kaisan puolukka-omenapai

Raisio Oy:n ekologia-sivuston kausiruokakilpailun kummi,  "Kausiherkkuja omasta pihasta" -kirjan kirjoittaja Hannele Kojo, valitsi sauvolaisen Kaisan reseptin omaksi suosikikseen: "Kannellinen piiras on aina ihana. Ohjeessa ei ole liioiteltu: rasvaa ja sokeria on niukasti, mutta kauden aineksia runsaasti - useita omenia ja mainio kasa puolukoita."

 

PUOLUKKA-OMENAPAI
Taikina:
150 g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
1 munankeltuainen
½ dl vettä
Täyte:
250 g puolukoita
400 g omenoita viipaloituna
½ dl sokeria
½ tl kanelijauhetta
Voiteluun:
kananmunaa
Pinnalle:
noin ½ rkl sokeria

Sekoita toisiinsa vehnäjauhot, sokeri ja rasva, lisää keltuainen. Lisää lopuksi vesi ja muovaa nopeasti taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi. Jaa taikina kahteen osaa ja kauli taikinat pyöreiksi levyiksi. Painele toinen taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita sokeri ja kaneli omenaviipaleiden ja puolukoiden kanssa. Levitä puolukat ja omenat piirakkapohjan päälle. Aseta toinen piirakkataikina kanneksi. Nipistele taikinat toisiinsa. Tee taikinakanteen muutama aukko, että höyryt pääsevät niistä ulos. Voitele piirakka ja ripottele päälle vielä vähän sokeria. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti