perjantai 10. huhtikuuta 2015

MONENLAISIA PIIRAKOITA (7 reseptiä)



Keräsin piirakkareseptejäni kevään ja kesän juhlia silmällä pitäen. Meilläkin täällä Tuulikummussa pitäisi alkaa pohtimaan rippijuhlien tarjoiluja, sillä tytär pääsee kesäkuussa ripille. Vielä ei ole mitään kiirettä, mutta kaksi kuukautta kuluu nopeasti.


LOHI-KATKARAPUPIIRAKKA
Pohja:
1 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
50 g voita tai margariinia
1,5 dl juustoraastetta
2 rkl vettä
Täyte:
100 g savulohta
180 g katkarapuja
2 tomaattia
2 dl ranskankermaa
2 kananmunaa
tillisilppua
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria ja suolaa

Sekoita jauhot ja suola, lisää rasva juustoraaste ja vesi. Muovaa sileä taikina. Kauli taikina ohueksi levyksi ja painele piirakkavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin puoleksi tunniksi. Pistele haarukalla taikinapohjaa muutaman kerran. Suojaa reunat foliolla ja paista piirakkapohjaa 200 asteessa 8 minuuttia. Sekoita ranskankermaan kananmunat, tillisilppua, sitruunamehua, pippuria ja suolaa. Lusikoi ranskankermaseos piirakkapohjan päälle. Asettele savulohi, katkaravut ja tomaattiviipaleet piirakan päälle. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.



JAUHELIHA-JUURESPIIRAKKA
Pohja:
2 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
100 g voita tai margariinia
50 g juustoa raastettuna
0,5 dl vettä
Täyte:
400 g jauhelihaa
2 porkkanaa suikaleina
2 pientä punajuurta suikaleina
pala palsternakkaa suikaleina
pala juuriselleriä suikaleina
timjamia
100 g emmentaljuustoa raastettuna
3 dl ranskankermaa
3 kananmunaa kevyesti vatkattuna
muskottipähkinää
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Sekoita jauhot ja suola, lisää rasva, juustoraaste ja vesi. Muovaa sileä taikina. Kauli taikina ohueksi levyksi ja painele piirakkavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin puoleksi tunniksi. Pistele haarukalla taikinapohjaa muutaman kerran. Suojaa reunat foliolla ja paista piirakkapohjaa 200 asteessa 8 minuuttia. Ruskista jauheliha kevyesti, mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla. Kuullota kasvissuikaleita hetki, yhdistä jauhelihan kanssa. Sekoita keskenään munat ja ranskankerma, mausta muskotilla ja suolalla. Levitä piirakkapohjalle kaikki täytteen ainekset. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.



PAPRIKAPIIRAKKA
Piirakkapohja:
1,5 dl vettä kädenlämpöisenä
25 g hiivaa
0,5 tl sokeria
1 tl suolaa
3 rkl öljyä
5 dl vehnäjauhoja
Täyte:
1 kg paprikoita suikaleina
1 sipuli suikaleina
suolaa ja mustapippuria myllystä
2 dl kermaviiliä
2 dl ranskankermaa
5 kananmunaa
kuivattuja yrttejä (oregano, timjami ja persilja)
4 dl juustoraastetta
oliiveja
Koristeluun:
tuoreita yrttejä

Liuota hiiva veteen. Lisää suola, sokeri ja öljy ja vähitellen jauhot. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Paista suikaloidut paprikat ja sipuli kevyesti öljyssä, mausta suolalla ja pippurilla. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kermaviili, ranskankerma ja munat keskenään, mausta seos yrteillä. Kauli taikina leivinpaperin päälle uunipellin kokoiseksi. Leivitä piirakkapohjalle kermaviiliseos, sen päälle juustoraaste ja lopuksi paprikaseos ja oliivit. Paista noin 30 minuuttia eli kunnes täyte on hyytynyt ja reunat ovat saaneet väriä.



PIENET KINKKUPIIRAKAT
Pohja:
100 g margariinia
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
0,5 dl maustamatonta jogurttia
Täyte:
1 sipuli silputtuna
100 g kinkkua pieninä kuutioina
0,5 dl persiljasilppua
mustapippuria myllystä
2 kananmunaa
1,5 dl maustamatonta jogurttia
2 dl juustoraastetta

Reseptillä tulee 12 pientä piirakkaa. Sekoita margariinin joukkoon jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää vielä jogurtti ja muovaa nopeasti tasainen taikina. Kääri taikina kelmuun ja laita hetkeksi jääkaappiin. Kuullota sipuli. Sekoita keskenään sipuli, kinkku, persilja sekä mustapippuri. Paloittele taikina 12 palaan, pyöritä palloiksi ja kauli litteiksi. Voitele muffinssipelti ja painele taikinat pellin syvennyksiin. Jaa kinkkutäyte piiraspohjien päälle. Sekoita kananmunat, jogurtti ja juustoraaste, lusikoi seosta jokaisen piiraan päälle. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.



FETAJUUSTOPIIRAKKA
Taikina:
250 g vehnäjauhoja
1,5 rkl oliiviöljyä
¼ tl suolaa
noin 1,5 dl vettä
Täyte:
400 g fetajuustoa
4 kananmunaa
2 dl kermamaitoa
50 g voita sulatettuna
Voiteluun:
voisulaa

Sekoita jauhot, öljy ja suola, lisää vesi ja muovaa kiinteä taikina. Lorauta vähän oliiviöljyä taikinan päälle ja peitä taikina liinalla, anna seistä huoneenlämmössä tunnin ajan. Kauli ohut taikina, vuoraa piirakkavuoan pohja puolella taikinasta. Sekoita täyte, vatkaa munat kevyesti ja murenna feta, lisää kermamaito ja sulatettu voi. Kaada täyte piirakkapohjalle. Peitä ohuella taikinakannella. Voitele pinta voisulalla. Paista 180 asteessa noin 50 minuuttia.




MARJAPIIRAKKA
2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
75 g voita tai margariinia sulatettuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3-4 dl marjoja

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva joukkoon. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja lisää ne siivilän läpi taikinaan, sekoita. Voitele ja jauhota piirakkavuoka, levitä taikina vuokaan. Levitä marjat piirakkapohjan päälle. Paista 190 asteessa noin 30 minuuttia.



VANILJA-RAPARPERIPIIRAKKA
Vaniljakastike:
2 munan keltuaista
2 rkl sokeria
puolikas vaniljatanko
2 dl maitoa
1,5 rkl maissitärkkelystä (maizenaa)
Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1tl leivinjauhetta
vajaa 1 tl kardemummaa
100 g sulatettua margariinia tai voita
1 kananmuna
1 dl maitoa
Pinnalle:
noin 4 dl raparperipaloja

Aloita valmistamalla vaniljakastike. Halkaise puolitettu vaniljatanko ja raaputa siemenet veitsenkärjellä. Laita siemenet ja tanko kattilaan. Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset kattilassa, sekoita hyvin. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Nosta kattila pois levyltä, anna jäähtyä. Poista vaniljatanko kastikkeesta. Tee taikinapohja, sekoita jauhot, sokeri, leivinjauhe ja kardemumma kulhossa. Lisää taikinaan sulatettu rasva, muna sekä maito. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina voideltuun (irtopohja)vuokaan. Levitä pinnalle vaniljakastike ja asettele raparperipalat piirakan päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 35 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti