sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Herkkupullaa



Tein eilen aamulla ananaspullaa, joka jäi omasta mielestäni vähän mauttomaksi, sillä ananas ei ollut riittävän makeaa. Kookoskuorrute pelasti vähän, mutta maku ei ollut riittävän hyvä sellaisenaan.


Olemme viettäneet jo neljä hienoa lauantai-iltaa pihanuotion loimussa, ja niin teimme myös eilen illalla. Kun valmistelimme nuotiota hampurilaisten paistamista varten sain idean kokeille jälkiruoaksi ananaspullan paistamista herkkuparilalla. 


Eli kun hampurilaiset oli syöty laitoin kahden pullasiivun väliin hilloa ja parilan nuotioon kuumenemaan, ja nyt maistui ananaspulla jo hyvältä. Hillo mitä käytin oli äitini tekemää puolukkakurpitsahilloa. Ostin vanhan herkkuparilan noin kuukausi sitten Portsan pihamarkkinoilta ja testasin sitä nyt ensimmäisen kerran.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti